KRISTALLILAPSET * SATEENKAARILAPSET * INDIGOT *GALAKTISET MESTARIT*


KRISTALLILAPSET

Kristallilapset ovat jo kiertonsa siihen vaiheeseen saattaneita henkiä että toimivat mestarioppaan oppaina. He tulevat opettamaan läsnä-olossaan todellisuutta, jota tulisi elää kun on saavutettu rakkaus ja todennuttu siihen. Kristallilapset ovat intuitiivisesti herkkiä lapsia joiden erityislahjat ilmenevät hyvin varhain. He syntyvät sellaisiin perheisiin joissa näitä taitoja arvostetaan eikä enää tukahduteta. Osa kristallilapsista inkarnoituu kaksoisliekkinsä kanssa ja ylläpitää yhteyttään lähteeseen tuoden kristallista virtaa missä tahansa liikkuvatkin. Heidän läsnä-olonsa tuo tilaan energiaa kohottavan vaikutuksensa.

KRISTALLILASTEN HERKKYYS

Jo varhain voit huomata, että kristalli-lapset reagoivat kaikenlaiseen negatiivisuuteen itkulla. He aistivat ne voimakkaasti ja heidän reaktioistaan voit huomata millaisen ihmisen kanssa olet tekemisissä. He eivät pidä epä-aidoista ihmisistä eikä heitä pysty pettämään. Heidän ihmistuntemuksensa perustuu auran intuitiiviseen lukemiseen. He ovat voimakkaita persoonia joihin mitkään epätodet säännöt eivät päde. He ovat itsevarmoja, tietoisia ja hämmästyttävän aikuismaisia jo pieninä lapsina. He tuovat tietoisuutta vanhemmilleen ja ympärillä oleville ihmisille. Heillä on loistava telepatia kyky ja herkät aistit. He testaavat rakkauden kykyjäsi äärimmilleen osoittaen heikot kohtasi rakastaen ne sitten eheäksi. Nämä lapset ovat tulleet sinun opettajiksesi ja ystäviksesi. He ovat voimakkaita ja itsevarmoja, itsepäisiä ja itsetietoisia. He tietävät mitä ovat tulleet tekemään eivätkä useinkaan vastaanota sääntöjä tavan vuoksi. Voit jo varhain keskustella heidän kanssaan asioista ja avata heille sydämesi. Kun haluat lapsesi ymmärtävän jonkun asian tärkeyden, ota hänen ymmärryksensä huomioon ja puhu hänen kanssaan. Saatat hämmästyä kuinka aikuismaisesti voit keskustella pienen lapsesi kanssa. Hän ymmärtää ja avaa aistinsa kun lähestyt häntä rakkauden kautta. Voit myös keskustella hänen kanssaan telepaattisesti ja hän kuulee sinut. Voit luoda valovirran hänen ja itsesi sydämen välille ja kertoa hänelle toiveistasi. Näin saavutat usein paremman sovinnon kuin yrittämällä vaikuttaa häneen perinteisin kasvatus metodein.

ENERGIOIDEN HOITO

Kristallilapset ovat herkkä-aistisuudessaan todella avoimia rakkaudessaan. Heidän tunteen ilmaisunsa on avointa kaikissa tunteissa. He ovat myötätuntoisia ja herkkiä ja tarvitsevat silloin tällöin apuasi omien energioidensa tasapainottamisessa. Mikäli teet energiatyötä voit "puhdistaa" kristallisi energioista joiden ympäröimänä hän on ollut päivän ja täten tuoda harmonian myös häneen itseensä. Hän ei välttämättä osaa suojautua maailman raskailta värähteiltä ja saattaa tarvita apuasi herkkä-energisenä yksilönä. Muistathan että hän palasi maapallolle vain hetki sitten, ja me jotka olemme aikuisia olemme tottuneet kaikenlaisiin, joskus koviinkin energiavaihteluihin ja osaamme tasapainottaa itsemme alitajuisesti. He sopeuttavat vielä herkkää energiaansa maailmaan ja auttavat meitä nousemaan kristallisiin virtauksiin. Auta siis lastasi tasapainoon ja voitte molemmat hyvin.

Kristallilapset näkevät aurat ja tietävät mitä sinussa tapahtuu kun hiljennyt. He näkevät totuuden silloinkin kun et puhu totta. He haastavat sinut puhtauteen ja pyyteettömyyteen.He eivät pidä ihmisistä,jotka hymyilevät mutta kantavat aurassaan raskaita värähtelyjä. Kaikki mitä olet ja ajattelet näkyy aurassasi.

Kuten kaikki lapset he ovat myös lapsia rakkauden tarpeessaan ja jotta lapsesi yltäisi niihin mittoihin joita sieluna on suunnitellut tekevänsä, on heitä erityisen paljon rakastettava. Jos kotonasi on kristalli-lapsi, suosittelen että otat hänet huomioon kaikissa elämäsi suunnitelmissa. Tämä lapsi kipunoi voimakkaasti kaikkia sellaisia asioita kohtaan joita teet itseäsi kohtaan väärin. Muista että hän toimii oppaanasi rakkaudellisempaan elämään.

ERITYISPIIRTEITÄ

He ovat herkkiä kaikilla aisteillaan. He saattavat valita täysin omanlaisen ruokavalion. Nukkuvat vähemmän jo vauvana kuin muut lapset ja ovat silti todella virkeitä ja eloisia. Heillä on syntyessään vanha katse ja heidän erityislaatuisuutensa näkyy tavallisissa asioissa. He ovat tietoisia menneistä elämistään ja kertovat niistä. Heidän kristallisuutensa näkyy rakkauden ilmentämisessä, he elävät anteeksiantoa todeksi omalla erityislaatuisuudellaan. Vaikka häntä loukattaisiin, hän silittää loukkaajan poskea ja antaa anteeksi. Jotta he muistaisivat oman erityislaatuisuutensa, heitä täytyy erityisesti vaalia ja kunnioittaa sillä he kunnioittavat ja vaalivat sellaisia jotka haluavat sen vastaanottaa.

KRISTALLILAPSEN KANSSA ELÄMINEN


Kristallilasten kanssa eläminen on tasapainoilua ympäristön energioiden kanssa. On syy siihen miksi kristallilapset syntyvät energia- ja valo työtä tekeville ja herkille aikuisille. Kristallilasten tapa auttaa meidän värähtelytasoamme puhdistumaan ja kohoamaan kristallitietoisuuteen on joskus suodattaa ympäristön negatiivisuutta. He ikään kuin suodattavat itsensä kautta ympäristön energiat ja pyrkivät muuntamaant tätä värähtelyä kevyemmäksi. Sinä vanhempana olet vastuussa lapsesi tasapainoisesta olo- ja elintilasta. Voit merkittävästi auttaa lastasi jaksamaan auttamalla häntä pitämään energiansa puhtaina. Rohkaisu hiljentymiseen ja rauhoittumiseen auttaa myös tasapainottamaan ja kasvattamaan positiivisuutta joskus suurissakin vaihteluissa.

Hyviä tapoja tasapainoittaa lapsesi on puhdistaa hänen auransa. Voit hoitaa häntä ja puhdistaa häntä energialla ja läsnä-olollasi viestittämällä positiivisia ajatuksia tai kietomalla hänet rakkauteen, niin että hän pääsee vapautumaan raskaasta värähtelystään.

Kristallilapset kaipaavat painottomuuteen raskaiden energioiden vastapainoksi. Vie lapsesi veden äärelle ja anna veden elementin puhdistaa auraa. Opeta lapsesi kellumaan ja rohkaise rauhoittumista lempeillä sanoilla tai tuudittavalla laululla.

Opasta hänet luontoon ja anna hänen juurtua liukumalla kalliolta alas tai tutustumalla maistamallakin kiviin. Kristallilapset pitävät luonnon elementeistä sillä ne tarjoavat hänelle jotakin jossa on energiaa. Hänen luontainen uteliaisuutensa tyydyttyy aistimalla metsän ja luonnon elementtejä. Kovat elottomat materiaalit elinympäristössä saattavat jopa ahdistaa häntä. Useat kineettiset lapset nauttivat suunnattomasti tutkiessaan suunsa avulla kiviä ja muita materiaaleja.

Kristallilasten ruokavalio tulisi sisältää nimenomaan elävää ravintoa, paljon värejä ja elinvoimaisia vitamiineja sisältävää ruokaa. Hän saattaa kehittää yliherkkyyden kaikille sellaisille tuotteille, jotka eivät sula elimistössä riittävästi kuten keinotekoiset ruuat ja makeiset. Sellaiset ruuat jotka tukkivat hänen luontaista virtaustaan eivät usein maistu heille. Sellaisia voivat olla maitotuotteet, liha, makeiset ym. Tärkeintä on antaa hänen kuunnella kehonsa tarpeita ja antaa hänen täyttää vatsansa niillä ruoka-aineilla, joiden hän tietää itselleen sopivan. Tällöin hän pystyy tasapainottamaan itsensä parhaiten ja voi hyvin. Kristallilapset eivät sairasta juuri lainkaan mikäli saavat noudattaa omaa ruokavaliotaan. Osa heistä viehättyy erityisesti nesteistä, ja he saattavat juoda erityisen paljon päivän aikana. Neste huuhtoo kaiken kuonan heidän elimistöstään eivätkä he sairastu vaikka saisivatkin ympäristön virukset.

Rakasta herkkää kristallilastasi ja vaali häntä aarteenasi niin hän jaksaa tuoda valonsa yhteiskuntaan.





ENERGEETTISET VÄRILAPSET JA VÄRIT TUNTEIDEN ILMENTÄMISEN APUNA

Erityisen herkkiä lapsia on syntynyt maailmaan jo kauan sitten. Niin kauan että indigoiksi l. auraväreiltään siniseksi kutsumamme lapset ovat jo aikuisia tai heidän vanhempiaan. Tällaiset lapset ovat olleet väriherkkiä läpi elämänsä. Usein he ovat mieltyneet mieltä rauhoittaviin väreihin oman levottomuutensa vuoksi. Tuo levottomuus on lapsen reagoimista yli ärsykkeiseen ympäristöön.

Olen indigo-aikuinen. Elin aikaan jolloin värilamppuja ei ollut olemassakaan. Tein kuitenkin sellaisia. Väritin hehkulamput ja tapasin istua sinisten lamppujen alla. Olin myös kiinnostunut väreistä. Pidin kaikenlaisista väreistä ja elin värikausissa. Meidän aikamme lapset ovat onnellisia siinä mielessä että kaikenlaisia värejä on saatavilla, niin juomina, vaatteina, seinäpintoina että syötävinä ruoka-aineina. Värien nauttiminen aterioilla nostaa elämänlaatua sekä henkisesti että fyysisesti. Ilo väreistä ja sen vaikutuksista henkiseen hyvinvointiin on kiistaton. Kaikenlaiset mielialat saavat tukea erinäisistä väreistä, ja värien käytöllä voidaan tukea hyvinvointia.

Kristallilapset ja indigot ovat erityisen herkkiä väreille. Kirkkaasti valaistussa ympäristössä ja voimakkaissa väreissä he reagoivat värin antaman voimakkuuden ja impulssin mukaan. Punainen aktivoi ja Sininen rauhoittaa. Kun lähdetään tutkimaan värejä ja niiden vaikutuksia mieleen voisi avuksi ottaa luonnon ja luonto-yhteyden.

Kun luot turvallisuutta mielikuvitusrikkaalle lapselle voi avuksi ottaa väreistä ruskean. Todellisuuspakoisen lapsen kutsumiseen mielikuvitusmaailmasta voisi käyttää samaa väriä apuna. Ruskea on maanläheinen ja erityisesti nukkumatiloissa luo turvallisuuden tunnetta tunnetta tuttuudellaan. Useilla lapsilla on voimakas mielikuvitus ja pelkovaihe lähellä kolmatta ikävuotta. Silloin kasvun vaiheessa on kolmos chakra eli palleakeskus. Tässä chakrassa l. energiakeskuksessa omakuva alkaa muotoutua, irtautuminen vanhemmista voimistuu, ulkomaailma saattaa pelottaa ja luoda turvattomuutta ja voi laukaista alitajuiset pelot painajaisten muodossa. Turvattomuuden tunnetta voi lievittää väreillä jotka rauhoittavat ja rentouttavat vanhempien sylin lisäksi.

Rentoutumiseen sopivat rauhalliset sinisävyt. Nukkumatiloissa erityisesti lämpimän sinisen värit rentouttavat ja auttavat nukahtamaan. Vaaleanpunainen väri nukkumatiloissa saa takertumaan vanhemman kaulaan nukkumaan mentäessä, sillä se herättää läheisyys, sylin ja hoivan tarpeen.

Siniturkoosi allas uimahallissa viestittää alitajunnalle värien keinoin merivedestä ja sen hoivasta. Merivesi puhdistaa auraamme ja siinä uiminen on erityisen arvokasta herkille lapsille kuten kristalleille, jotka ovat taipuvaisia imemään itseensä ympäristön negatiivisuuden, sekä indigoille joilla on taipumusta haastaa itsensä tunneperäisillä haasteilla jolloin heillä voi ilmetä masennusta tai pakenemista mielikuvitusmaailmaan.

Uuden aikamme lapset ovat monet selvätietoisia ja näkevät värit meissä. He tunnistavat ihmiset auravärien perusteella. Jo vauvana he lukevat tunne-auraamme, joka on helpoiten tunnistettavissa oleva auramme taso ja jota voidaan myös kuvata sähköistä värähtelyä mittaavilla laitteilla. Tunne-auramme väri muuttuu aivan yhtä usein kuin tunteemme.

Sen vuoksi mikäli sanot jotakin mikä ei ole totta, se näkyy aurassasi. Lapset osaavat lukea sinua. He eivät tunne totuuden käsitettä kuten aikuiset, mutta näkevät värisi. He näkevät milloin sinussa tapahtuu muutos. Jos et puhu totta aurassasi tapahtuu muutos ja jos olet vihainen, aurasi muuttuu tummaksi, joskus jopa mustaksi. Vaikket sanoisi mitään, lapsesi näkee ja aistii tunnetilasi. On siis lähestulkoon mahdotonta olla totuuden vastainen lapsellesi. Mitä pienempi lapsi sen selkeämmin he lukevat vanhempiaan. Ja mitä avoimemman suhteen lapseesi haluat luoda sen selkeämmin ilmaiset tunteesi etkä peittele niitä. Tunteiden ilmaisematta jättäminen voi vahingoittaa auraasi jolloin oma elinvoimainen energiasi vähenee sekä toimit esimerkkinä jota lapsesi seuraa.

Jos voit antaa lapsesi valita värinsä päivittäin, niin voit upealla tavalla pukea hänen kehittymistään itsetietoiseksi aikuiseksi, joka osaa hakea ympäristöstään kaiken mahdollisen tuen elämäänsä. Jokaisella on oma yksilöllinen värimieltymyksensä. Lapsen luova tapa yhdistellä värejä rikkoo kaikenlaiset sovinnaisuussäännöt. He yhdistelevät värejä ennakkoluulottomasti ja vaikka sinusta tuntuu että violetit sukkahousut ja kirkkaanpunainen paita eivät oikein soinnu toisiinsa, saattavat ne olla juuri ne värit jotka tulevassa päivässä antavat ripauksen rohkeutta lapsellesi sekä tukevat hänen mielikuvitustaan.

Ohjaan työkseni intuitiivista värien kokemista, joka pohjautuu meditaatiossa nouseviin väreihin. Värit tukevat tunnekehoamme. Jokainen kokee värit usein omanlaisinaan, sillä ne heijastelevat jo opittuja asenteitamme värejä kohtaan. Kuitenkin joitakin värejä ja tunteita esiintyy usein rinnakkain. Ilon värejä ilmentää usein keltainen, Rakkauden tunnetta punaisen tai vihreän eri sävyt. Kun puhutaan sisimmän yhteydestä osa valitsee valkoisen tai violetin. Kun keskitytään kokemaan levollisuutta ja rauhaa päädytään sinisävyihin. Meditaatiossa saatetaan värien avulla tuoda uusia ulottuvuuksia. Kulta puhdistaa ja vapauttaa sekä kohottaa energioitamme. Se muistuttaa kenties huolettomuudesta jota turvattu talous tuo. Värien kokeminen on voinut juurtua syvään meihin jo kenties sukupolvien takaa. Harmaa värinä koetaan ikävänä, kenties se tulee ajalta jolloin isovanhempiemme yhteiskunta pukeutui harmaaseen.

Kun lapsesi piirtää väreillä hän ilmentää mielikuviaan asuinympäristöstään. Kun katsot millaisia värejä hän valitsee vanhempiinsa tai itseensä voit nähdä millaisina hän kokee ympäristönsä ja perheensä. Usein voit myös nähdä millaiset värit aurassasi on sillä hetkellä. Erään lapsen piirroksessa näkyi Isän pään päällä musta alue. Sitä olisi voinut luulla hiuksiksi, mutta tarkemmin keskusteltaessa selvisi että isällä oli huolia, jotka lapsi ilmensi piirrokseensa mustalla värillä pään päällä.

Eräässä omakuva piirroksessa oli hutera vartalo ja tikkuiset kädet, mutta sydämen kohdalla oli runsain mitoin punaista väriä. Ei liene tarpeen kertoa että kyseinen lapsi oli erittäin aktiivinen ja tunteikas. Hän koki maailman voimakkaasti juuri tunteidensa kautta. Lapset nauttivat valtavasti saadessaan maalata erilaisia värejä. Niiden värähtely auttaa lasta hahmottamaan maailmaa ja jäsentämään sen vaatimuksia. Että lapsemme osaisivat kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi annetaan heidän kulkea mielikuvituksin yhdistellyin värein.


VÄRIEN SYVÄLLISIÄ VÄRÄHTEITÄ
04.04.06

Väri jota kulloinkin kaipaat on väri jota henkesi tarvitsee kohottaakseen kykyään ilmaista rakkautta. Värit ovat enkeleitä, jos kuulisit värit kuulisit musiikkia, jos näkisit värit näkisit spiraaleita ja pyöriviä värikiekkoja, jotka liikkeen kautta hellivät sinua sinua ja voimistavat sinua. Värit ja symboliikka ovat avain sielusi sanomaan sellaisenaan kuin olet. Jokainen löytää oman värinsä ja kaipaa sitä värähtelyä joka herättää energia muiston kodista. Toiselle kylmät värit ovat niitä jota kaipaa ja toiselle kuumat värit herättävät sielun kodin henkiin.

Syntyessäsi tulit mukanasi värien kanssa jotka kertovat siitä kuka olet. Värähtelet kosmisen kotisi väriä. Kirkkauteen matkalla koet useita värejä ja valon värähteitä. Keräät itseesi kulloinkin tarvitsemasi värit. Luonto itsessään sisältää kaiken tarvitsemasi värin. Kulje sellaiseen paikkaan joka värähtelee sinua parantavilla väreillä. Syö sellaisia värejä jotka hoitavat. Kutsu sellaisia värejä kotiisi jotka hoivaavat.

Väri-enkelit hoivaavat sinua aina kun tarvitset, he kietovat sinut värien harsoon ja auttavat sinua värähtelemään syvällisesti parantavissa hiukkasissa. Sielusi keskustelee värien kautta heidän kanssaan.

Anna nyt enkelisi koskettaa sinua ja anna hänen sulkea sinut siipiensä suojaan ja anna hänen täyttää sinut värien värähtelyllä. Kun luet tätä tekstiä ja aistit mielikuviesi voimalla sinulle tutun värähtelyn, enkelisi koskettaa sinua ja voit antaa hänen tuoda sellaisia hiukkasia auraasi jotka syvällisesti alkavat hoitaa sinua ja yhteyttäsi häneen.

Aisti parantava turkoosi, äidin hellä hoiva ja herkkyys joka hellii ja hoivaa. Aisti sellaiset hiukkaset kehon vasemmalla puolella, sydämessä ja kaikissa sellaisissa tunnepitoisissa ajatuksissa joissa koet olevasi avuton ja herkkä. Anna enkelisi nyt koskettaa sinua turkoosin värähtein. Jos tahdot anna hänen sulkea sinut turkoosiin syliinsä. Tunnet hänen läsnä-olonsa lämpönä ja aistit hänet turvan tunteena.

Aisti nyt hellivä vaaleanpunainen joka koskettaa sydämesi keskustaa ja hoitaa sellaisia tunteita jotka ovat vailla hoivaa. Yhteys sisäiseen lapseen on avoin, anna hellien värähtelyjen tulla lähelle sydäntäsi ja tunne niiden lempeä ja aaltomainen liike joka hiljalleen aaltoilee sydänkeskuksesta sisään ja ulos jättäen jälkeensä hellyyttä ja hyväksyntää.

Aisti nyt Kasvojen lähelle kullanvalkoinen hohde joka auttaa sinua näkemään selvästi, tuntemaan kuinka kirkkaus selkeyttää ajatuksesi. Anna takaraivon keskuksen täyttyä kullanvalkoisesta virtauksesta joka puhdistaa ja kirkastaa sinut selkeyteen.

Tunne nyt palleakeskuksen viisaus ja voima. Anna pyörivien spiraalien hiljalleen ympäröidä sinut ja tunne kuinka viisauden ja erottelukyvyn keskuksesi voimistuu ja antaa vahvuutta löytää sellaiset voimavarat, että voit toteuttaa omaa elämäntehtävääsi ja tunnistaa itsearvostuksen tunteesi. Anna uuden pronssin oranssin syventää kokemustasi ja muuntaa sellaiset vanhat toimintamallit jotka eivät palvele olemustasi.

Aisti nyt häntäluun juurikeskus ja anna voimakkaiden vakauttavien juurien syventyä maan uumeniin, vastaanota voimistavaa punaista, äiti maan rakkautta, että voit toteuttaa viisauttasi tässä hetkessä jota elät.

Voimista muutamin syvin hengityksin sen sävyistä energian kulkua lävitsesi jota tarvitset, anna intuition valita tarvitsemasi värit enkelten välityksellä.

Aisti nyt keltaisen ilo siitä että olet. Astu leikkiin enkelten kanssa ja anna heidän nostaa sinut mukaansa värien leikkiin. Anna kehosi keinua ja nauttia ilman värähtelystä ja hiukkasten hennoista kosketuksista.

Hymyile kanssa enkelten, he ovat läsnä sinulle. Palaa elämääsi jakamaan iloa hymyilemällä ja olemalla levollinen.






Tehdäksesi seuraavan sydäntä tasapainottavan harjoitteen voit ensimmäiseksi ottaa yhteyden suojelus enkeliisi. Hän on lähinnä sinua ja tuntee sinun askeleesi yhtä hyvin kuin peilikuvasi. Enkelit muistuttavat sinua, että pyyteetön rakkaus ja sen oppitunnit tulevat nyt kaikkien elettäväksi. Tasapainottaessasi energiasi sydämen alueella löydät Rakkauden ja Ilon.


SYDÄMEN TASAPAINOTUS

Kutsu suojelus enkelisi lähellesi. Tunne ja aisti enkelisuojaus ympärillesi. Se on mukavan pehmeä ja turvallinen. Ota askel kurkkuchakran kanavaan jossa elinvoimasi virtaa. Anna energiavirran kuljettaa sinut kohti sydämen energeettistä pyörrettä. Salli itsesi edetä sydän energian sykkeessä. Tunne pyörivä energia joka pehmeästi johdattaa sinut sydämen tilaan. Kun saavutat sydän keskuksen, tunne ja aisti kuinka valo säteilee ja aktivoituu sieluyhteydestäsi sydämen tilaan. Astu nyt sydämen pyhimpään tilaan ja pyydä nähdä kaikki ne keskeneräiset sidokset, jotka ylläptävät rakkauden värähtelyä kentässäsi Vahvista niitä Arkki Enkeli Samuelin valolla. Lähetä kaikkiin sellaisiin energia nauhoihin Arkkienkeli Mikaelin valo jotka rajoittavat sinua millään tavalla.

Hengittele rauhallisesti valoa ja nauti omasta rakkaudestasi.

Luo sydämesi Tahdolla kultavioletti pallo voimakkain pyrkimyksin ja anna sen juurtua syvään kaikkiin ihmissuhteisiin jotka koet haasteellisiksi rakkaudessasi. Anna sen asettua teidän väliinne puhdistamaan kanssaluomistanne.

Tunne ja aisti kuinka tämä ihmissuhde resonoi. Aisti, energian virtaus hänelle. Lähetä hänelle rakkauden impulssi. Tässä virrassa kulkeva ajatusvirta muuntuu pyyteettömän rakkauden muotoon aina kun lähetät energiaa kyseiselle ihmiselle ajatuksen, teon tai muiston muodossa.

Ajatus puhdistuu ja kristallisoituu Jumalan valossa jota Tahtosi ja pyrkimyksesi symbolisoi violettikultaisen energian liitoksessa. Tunnet kuinka oma ajatustasosi harmonisoituu ja tasapainottuu kaikkein haasteellisimmassa ihmissuhteessa ja kuinka kiitollisuus valtaa sydämesi. Elämän peili heijastuu meissä toistemme kautta ja jokainen ympärilläsi auttaa sinua kohtaamaan keskeneräisyytesi. Enkelten heijaste värähtelee jumalallisella valolla jota maailmankaikkeuden kaikki sielut kantavat sisällään.

Harmonisoi näin pyyteettömän rakkauden säde rakkaimpiisi.

Arkkienkeli Charity. Kiitos. Kiitos. Kiitos.